Hammaslääkäri Maija pääsi moneen mukaanHammaslääkäri Maija

Orimattilan Heinämaantien hammashoitolassa työskennellyt Maija Eerola pohdiskelee päättymässä olevaa, yhteensä yhdeksän kuukauden mittaista harjoittelujaksoaan tyytyväisin mielin. Kokemusta on kertynyt monenlaisista tehtävistä ja nyt asiakkaiden hoitaminen tuntuu ehdottomasti varmemmalta kuin heti valmistumisen jälkeen.

Koko harjoittelu Orimattilassa

Eerola oli asettanut tavoitteekseen tutustua orientointijakson aikana hammaslääkärin työhön monipuolisesti. Tarkoitus oli päästä tekemään ja seuraamaan mahdollisimman monen erikoisalan töitä. Orimattilassa Maija suoritti koko yhdeksän kuukauden mittaisen orientointijaksonsa.

– Huomasin ensimmäisen harjoittelun aikana, että täällä pääsen tekemään monenlaisia hoitoja, näkemään paljon ja seuraamaan lähes kaikkea, mikä hammaslääkärin työssä erityisesti kiinnostaa. En nähnyt mitään syytä vaihtaa kolmeksi kuukaudeksi uusiin maisemiin, nuori hammaslääkäri perustelee.

Kokemusta, oppia ja varmuutta

Terveyskeskushammaslääkärinä Maijan työpäivät ovat pitäneet sisällään päivystysluonteisia toimenpiteitä kuten hampaiden lohkeamisten hoitamista ja paikkaamista, poistoja ja juurihoitoja. Mukaan on mahtunut myös koululaisten ja opiskelijoiden tarkastuksia ja hoitoja, oikomishoitojen seurantaa ja protetiikkaa. Lisäksi Maijalla on ollut mahdollisuus seurata kokeneiden lääkäreiden tekemiä toimenpiteitä ja tutustua anestesiahammashoitoon.

– Kliiniset taidot ovat kehittyneet merkittävästi ja luonnollisesti olen saanut varmuutta hoitaa asiakkaita itsenäisesti. Olen saanut hyvin vastuuta, mutta toisaalta aina on ollut saatavilla joku, jota konsultoida tarvittaessa.

Erityisenä plussana Orimattilan hammashoitolalle Maija mainitsee nykyaikaiset laitteet ja välineet sekä kollegoiden tuen.

Pelkopotilaatkin kiittivät

Maijan osalta orientointi on siis tehnyt tehtävänsä ja siirtyminen täysin itsenäiseen työskentelyyn tuntuu luontevalta. Mutta yllättikö jokin orientoinnissa tai olisiko jonkin toivonut olevan toisin?

– Olen ollut yllättynyt siitä, miten paljon olen saanut kiitosta erityisesti pelkopotilailta. Monet ovat kehuneet, ettei vastaanotolleni tuleminen ole enää toisella kerralla pelottavaa. Myös lapsipotilaiden hoitamisesta minulle on muodostunut aivan uusi käsitys. He ovat jopa yksi palkitsevimmista asiakasryhmistä, sillä luottamuksen syntyminen heihin on mukava palaute hyvin hoidetusta työstä, Maija hymyilee.

– Se, mitä olisin kaivannut lisää, olisi ollut niin sanottujen omien potilaiden hoitaminen. Hammaslääkärin työssä tämä tarkoittaa sitä, että samaa asiakasta tavataan useamman kerran ja hoidossa edetään lääkärin tekemän suunnitelman mukaan. Lisäksi aika vähän on pystynyt paneutumaan hampaan kiinnityskudosten tulehduspotilaiden eli parodontiittipotilaiden hoitoon. Täällä olen joutunut tai saanut, miten sen haluaa nähdä, hoitaa paljon päivystyspotilaita. Omia potilaita saan sitten varmasti hoitaa vuosien varrella, Maija toteaa ja katsoo luottavaisena tulevaisuuteensa hammaslääkärinä.

Sivu päivitetty: 1.2.2016