Läsnäolon puuttumisen voi havaita jokapäiväisessä elämässä katsomalla ympärilleen. Leikkipuistossa isä keinuttaa pientä poikaansa ja selaa samalla puhelinta. Hän ei huomaa, että poika on jo kyllästynyt keinumiseen ja kädet ylhäällä odottaa, että isä nostaisi hänet pois keinusta.

Entä voiko teatterin tai konsertin tunnelmasta ja esityksestä todella nauttia, jos täytyy tallentaa tapahtumaa tai ottaa taukoamatta kuvia tai selfieitä julkaistavaksi? Tallenne tai kuva jaetaan todistusaineistona mukanaolosta. Silloin ollaan kuitenkin kahdessa todellisuudessa samanaikaisesti tai puolittain molemmissa.

Somen hyötynä on sen nopeus, reaaliaikaisuus, vuorovaikutuksen ja läpinäkyvyyden tehostuminen. Some antaa mahdollisuuden joustavaan ja tasa-arvoiseen osallistumiseen ja läsnäoloon. Oppiminen ei tapahdu ilman vuorovaikutusta, siihen some tarjoaa ajanmukaisen välineen ja paikan vuorovaikutuksen luomiselle ja sen tehostamiselle.

Kaikkiin tilanteisiin somessa roikkuminen ei sovi, vuorovaikutus ja läsnäolo edellyttävät valintojen tekoa. Fyysinen ja virtuaalinen kohtaaminen palvelevat toisiaan. On hyödyllistä välillä tavata virtuaalisten kohtaamisten lisäksi myös kasvokkain.

 

opiskelu_tabletti

Koulutuksiin osallistumisen nykyisenä käytäntönä on, että tabletin tai muun älylaitteen mukanapito luentotyyppisen opetuksen aikana on sallittua. Perusteena on, että se mahdollistaa muistiinpanojen tekemisen ja lisätietojen haun netistä. Kuka niitä lisätietoja todella tarvitsee? Ja kuinka moni erkaantuu aiheesta? Mahdollisesti myös takana olevat oppijat saavat erilaista ajateltavaa. Pelkän älylaitteen mukaanotto ei tuo lisäarvoa opetukseen ja oppimiseen. Se voi loitontaa oppijan aiheesta lopullisesti.

Some haastaa oppimisen lähitulevaisuudessa. Oppiminen tulee muuttumaan yhteisölliseksi tiedon rakentamiseksi. Oppijan rooli tulee muuttumaan aktiivisemmaksi ja opettajan tehtävänä on vastata pedagogiikan toteutumisesta johdattamalla oppijat käsiteltävään aiheeseen tutustuttamalla ilmiöihin ja menetelmiin, joiden avulla oppijat ymmärtävät syvällisemmin opittavan aiheen ja pääsevät omiin oppimistavoitteihinsa.

Oppimiseen on tarjolla omia some -järjestelmiä, mutta miksi niihin ei suhtauduta samalla mielenkiinnolla? Esimerkiksi yhtymässä on testikäytössä Skillhive –niminen järjestelmä. Miten ammattikäyttöön tarkoitettu some voisi saavuttaa saman aseman kuin vapaa-aikana käytettävät? Somen käyttö organisaatiossa tulisi olla osa sen arkea. Sen tulisi saavuttaa sama asema viestintävälineenä, kuin sähköposti on tällä hetkellä.

Jatkuva somessa olo on osoitus ajassa elämisestä ja olemassaolosta. Miksei se toteutuisi myös organisaatiossa toimien innostavana, osaamista jakavana, ideoita kehittävänä, työn ja osaamisen näkyväksitekemisen foorumina. Se laajentaisi innovatiivisuutta, osallistumista, keskustelua ja lisäisi uudistumista. Some tarjoaa myös johtamiselle uudenlaisen tavan antaa kasvot organisaatiolle.

Päivitetty: 23.2.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *