Kun ilmoittaudut päivystykseen, tekee koulutettu hoitaja Sinulle hoidon kiireellisyyden arvion ja valitsee hoitolinjasi. Hoidon kiireellisyyden arvio – päivystyksen arkikielessä triage – perustuu käytännössä siihen, kuinka kauan potilas pystyy turvallisesti odottamaan hoidon aloitusta. Esimerkiksi aivohalvauspotilaan tai kolaripotilaan hoito ei voi odottaa yhtään. Heidät hoidetaan kaikkein ensimmäisenä. Onneksi kiireellisiä potilaita on vain pieni osa päivystyksen potilaista. Valtaosa potilaista ei ole välittömässä vaarassa ja heidän hoitonsa aloitetaan kiireellisten jälkeen tulojärjestyksessä.

Suuri osa päivystyksen odotuksesta on osa potilaan hoitoa. Potilaan seuranta alkaa välittömästi päivystykseen tullessa. Osalle potilaista myös laboratoriotutkimukset voidaan aloittaa vastaanottaneen sairaanhoitajan määräyksestä. Tilanteesi selvittely on siis käynnissä ja vointiasi seuraavat sinut hoitoryhmään vastaanottaneet hoitajat. Laboratoriovastusten valmistumiseen menee noin tunti. Lääkärin vastaanotto alkaa usein tulosten valmistuttua. Vaikka lääkäri ei tässä vaiheessa olisi luonasi käynytkään, on hoitaja hänelle kertonut, jos voinnissasi on hälyttävää ja aloittaa lääkärin määräämiä hoitoja laboratoriovastauksia odottaessa. Röntgenkuvan voi määrätä vain lääkäri. Jos röntgenkuvauksiin on menossa useita potilaita samanaikaisesti tai kuvauksissa on hyvin sairas potilas – esimerkiksi kolarista tullut monivammapotilas – joutuu myös röntgentutkimuksia odottamaan.

yhteistyo_akuutti24_blogi

Nyt talvella liukkailla keleillä ja influenssan, flunssan ja mahatautien jyllätessä moni hakeutuu päivystykseen. Päivystykseen tullaan myös pitkittyneiden vaivojen takia, kun aikaa omaan terveyskeskukseen ei tahdo löytyä. Näillä potilasryhmillä ei useinkaan ole välitöntä vaaraa eli he joutuvat valitettavasti odottamaan pisimpään. Heitä kannustan soittamaan Akuutti24:n neuvontaan (03 819 2385), aina ennen päivystykseen lähtöä. Osa saa puhelinneuvonnasta ohjeen hakeutua omaan terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon. Sairaslomatodistuksen tai poskiontelotulehdukseen antibiootit nimittäin saa niistä usein nopeammin. Osa pyydetään tulemaan Akuuttiin. Puhelimessa voidaan kuitenkin jo kertoa jotain odotettavissa olevasta jonosta päivystyksessä.

Voitko itse tehdä mitään käyntisi sujuvoittamiseksi? Tärkein ja ehkä eniten lääkäreiden aikaa vievä asia on potilaan lääkitysten selvittely. Lääkärin vastaanotto on tilanne, jossa potilaan on ehkä vaikea muistaa kotilääkkeitään. Terveyskeskuksista tai reseptikeskuksesta selvittely vie aikansa. Parasta mitä voit tehdä, on pitää ajantasainen lääkelista aina mukanasi. Jos sitä ei ole, voit odotusaikana selvittää lääkityksesi soittamalla kotiin tai pyytää omaistasi selvittämään. Näin nopeutat hoitoasi ja siten myös muiden odottajien lääkärille pääsyä.

Keskimäärin joudut odottamaan lääkärin tapaamista noin puolitoista tuntia päivystykseen tulosta. Teemme kaikkemme, että käytettävissä oleva henkilökunta, niin hoitajat kuin lääkäritkin, ovat runsaslukuisimmin paikalla silloin, kun potilasmäärä on suurin. Tästä huolimatta toiminta joskus ruuhkautuu ja lääkärin odotusaika lääkärille venyy tunneiksi. Odotuksen aikana voit aina tiedustella henkilökunnalta odotusajan pituutta ja odotuksen syytä. Jos vointisi muuttuu odotusaikana, niin kerrothan siitä mahdollisimman pian henkilökunnalle. Tehdään yhteistyössä kaikkemme, että et odottaisi turhaan.

Päivitetty: 23.2.2017

23 ajatusta aiheesta “Odotanko turhaan Sua sittenkin?

  1. Hei Anne, olen pahoillani, että kokemuksesi päivystyksen toiminnasta ovat huonoja jo pidemmältä aikaa. Vien viestisi eteenpäin ja yritämme jatkossa kehittää toimintaamme.

  2. Hei Eeva, pyrimme Akuutti24:ssa noudattamaan koko sosiaali- ja terveysyhtymän hygieniaohjeita. Vien viestisi eteenpäin.

  3. Itse joudun hakeutumaan akuuttiin enimmäkseen Crohnin taudin takia ja itselläni ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Kyllä, jonotusajat ovat pitkiä (yleensä akuuttiin lähtö ei ole hetinyt vaan ehdin ottaa viihdykettä), mutta aina olen myös kipujeni (niin nivel- kuin vatsa) takia saanut pyydettäessä makuupaikan ja kivunlievitystä pian saapumisestani.
    Kiitos akuutin väelle hyvästä ja kuuntelevasta hoidosta, toivottavasti ei kuitenkaan ihan pian nähdä! 🙂

  4. Minä ja lapseni ovat saaneet akuutissa hyvää palvelua. Kiitos! Ja vain akuutin asian takia menty ja niillä molemmilla kerroilla osastolle hoitoon joutuneet.

  5. Kiitos kommenteistanne Helinä ja Asenteesta kiinni. Hienoa kuulla, että hyviä kokemuksia löytyy.

  6. Poikamme kaatui jååtiköllä. Konsultoin sairaanhoitajaa, että onko aiheellista tulla näyttämään, kun käsi ei toimi. Akuutissa kaikki toimi hienosti. Solisluun murtuma. Ollaan tyytyväisiä palveluun.

  7. Hei Merja, mukavaa kuulla, että kaikki on sujunut niinkuin pitää.

  8. Viime syksynä laitoimme pitkän ja asiallisen palautteen Akuutin toiminnasta ja kohtelusta nimenomaan omaisia kohtaan. Koskaan emme saaneet vastausta, eli niitä ei lueta! Tekisi niin mieli nostaa asiasta julkinen, voi olla, että sen vielä joku päivä teenkin. Lähiomaiseni oli tuotu sinne kuoleman kielissä enkä minä siinä vaiheessa tiennyt muuta, kuin ulkopuoliselta olin kuullut, että nyt on käynyt todella huonosti. Miespuolinen hoitaja antoi minulle numeron, mistä voi omaiset tiedustella. No, numero olikin teknisen päivystyksen! Siinä vaiheessa olin jo niin hermona, että mieheni soitti myös akuuttiin ja hänelle tarjottiin samaista numeroa. Mieheni siis joutui heille kertomaan, että se on teknisen päivystyksen! Hoitaja sitten siirsi puhelun jollekin toiselle hoitajalle, jonka pitäisi tietää asiasta. No, siellä olikin tylyäkin tylympi naishoitaja, joka sanoi, ettei nyt se hoitaja pääse puhelimeen, joka asiasta tietäisi. Kysyin sitten, että voiko hän sanoa edes sen verran onko omaiseni ylipäätään elossa. Senkin ilmoitti tylyyn sävyyn, että on. Reilun viikon päästä vasta tiedettiin, että eloon jääkin, vaikka se oli ihme! Olen ihan virallisissakin papereissa hänen lähiomaisensa, joten siitäkään ei ollut kyse. Potilas hoidettiin hyvin ja nopeeta toimintaa olikin hänen kohdallaan, mutta omaisille annetaan mitä tahansa numeroita ja ollaan tylyjä, vaikka siellä myös tiedettiin kuinka vakava onnettomuus oli käynyt! Siis palautetta ei luettu eikä sitä asiaa siellä päässä ole käyty läpi eikä myöskään selvitetty!

  9. Hei Ärsyyntynyt, olen pahoillani, ettette ole saaneet vastinetta palautteeseen. Kyllä ne palautteet luetaan, ihan jokainen. Mutta, jos vastineessa on pelkästään sähköpostiosoite palautteen osoitetietona, niin sähköpostiin vastinetta ei lähetetä.

    Mielellään tarkastaisin tämän asian, joka on pahoittanut mielenne, joten neuvoisin teitä laittamaan uuden palautteen esimerkiksi potilasasiamieheen kautta taikka sitten laittamalla sähköpostin, jossa on tarkemmat tiedot tapauksesta ja osoite, johon kirjallisen vastineen voisimme täältä Akuutti24:stä lähettää.

  10. Kyllä mieheni laittoi kaikki yhteystietonsa palautteeseen. Myös puhelinnumeronsa. Tämä siis viime lokakuun alussa tehty. Pitäisi kyllä jostain löytyä. Ei jaksaisi enää uudestaan tehdä pitkää kirjoitusta kun ei näköjään voi olla varma minne se häviää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *