Väestöliiton mukaan perheystävällisessä ohjelmassa mukana olevien yritysten käytössä ei ole tiettävästi vastaavaa teini-ikäisen huoltajalle myönnettävää  palkallista poissaoloa muualla Suomessa. Työehtosopimukset sallivat palkallisen poissaolon alle 12-vuotiaan vanhemmalle hoidon järjestämiseksi 1-4 päivän ajan.

– Kun alle 12-vuotias lapsi sairastuu, työntekijän on mahdollista tilata kotiinsa ammattitaitoinen lastenhoitaja, joka on omistautunut pienen potilaan hyvinvoinnille työpäivän ajaksi. Työntekijä voi siis levollisin mielin ja ilman huonoa omaatuntoa tehdä työnsä tarvitsematta murehtia, miten lapsi pärjää kotona, kertoo työkykykoordinaattori Soile Sauranen yhtymän henkilöstöpalveluista.

Kotihoitopalvelua saa tilata yhtä monta päivää, kuin työntekijällä on KVTES:in perusteella oikeus hoitaa omaa lastaan kotonaan yhtä sairastumista kohden eli käytännössä yhdestä neljään päivään.

 

Joustoa myös perheen kriisin hetkellä

Uutta ensi vuoden alusta on sekin, että työnantaja joustaa, kun perheessä tapahtuu vakava kriisi.
– Jos työntekijä tarvitsee äkillisen tilanteen vuoksi vapaata, hän voi saada esimiehensä luvalla muutaman sairauspoissaolopäivän työkyvyttömyyden vuoksi, Sauranen sanoo. Uudet käytännöt astuvat voimaan 1.1.2019.

Hyvinvointiyhtymä osallistuu Lapsi mukaan töihin -päivään

Osana lasten oikeuksien viikkoa huomenna perjantaina 23. yhtymässä vietetään valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää.
– Lapsiperhepalvelujemme arjen tuki haastoi koko yhtymän mukaan kampanjaan. Otimme henkilöstöpalveluissa haasteesta kopin ja niinpä olemme mukana koko yhtymänä.

Yhtymässä uskotaan, että työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistutaan entistä paremmin, kun vähän rikotaan perinteisen toiminnan rajoja. Lapsi mukaan töihin -päivänä työntekijät voivat tuoda lapsen tutustumaan omaan työpaikkaansa. Päivä tukee osaltaan yhtymän tavoitetta olla perheystävällinen työpaikka.

– Päivästä on hyötyä niin aikuisille kuin lapsille. Siitä tulee yhteinen kokemus, jota voi käydä läpi vielä kotona. Lasten on hyvä nähdä, missä omat aikuiset päivisin ovat ja mitä tekevät. Samalla lapsille avautuu ovi siihen, mitä se aikuisten työn teko oikein on, sanoo Sauranen.

Lisätietoja:

www.tyohyvis.fi/tyoyhteisolle/perheystavallinen-tyopaikka/

www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/perheystavallinen-tyopaikka/

Päivitetty: 22.11.2018