Ehkäisevä työ kannattaa, sillä alkoholin riskikäytön puheeksi ottaminen ja varhainen tunnistaminen on kustannustehokkaampaa kuin alkoholiriippuvuuden hoito.

Toimintakokeilun aikana potilaiden alkoholin käyttöä kartoitetaan systemaattisella seulonnalla ensihoito- ja päivystyskeskuksessa: Akuutti 24:ssa, päivystysosastolla sekä Päijät-Hämeen keskussairaalassa tarkkailuosastolla.

Alkoholin riskikäytön rajat ylittäneille tarjotaan mini-interventio ja mahdollistetaan hoitoonohjaus.

alkoholin_riskikaytosta_puhuminen_juliste_web
Alkoholin riskikäytöstä puhumista tuodaan esille muun muassa potilaille jaettavalla materiaalilla.

Haitat ja kustannukset minimiin

Toimintamallin kehittämisellä pyritään alkoholin riskikäytöstä johtuvien haittojen vähentämiseen ja yleisellä tasolla mittavien kustannusten alentamiseen. Kokeilulla pyritään myös herättämään ihmisten kiinnostus omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Toiminta on tarkoitus vakinaistaa toukokuussa päättyvän kokeilujakson jälkeen.

Alkoholin liiallinen käyttö aiheuttaa mittavia inhimillisiä kärsimyksiä ja taloudellisia kustannuksia. Joulukuun alusta voimaan tullut laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä ja siihen liittyvä toimintaohjelma kannustaa ja tukee muun muassa toimivien ja vaikuttavien menetelmien käyttöönottoa sosiaali- ja terveyspalveluissa, esimerkiksi traumapäivystyksissä.

Päivitetty: 17.3.2016