terveydenhoitaja laittaa laastaria olkavarteen nuorelle

Perusterveiden 12–15-vuotiaiden vapaaehtoiset ja maksuttomat koronarokotukset kouluterveydenhuollossa käynnistyvät perjantaina Lahden Kärpäsen ja Hollolan Salpakankaan kouluilla. Suurin osa päijäthämäläisistä koululaisista pääsee ottamaan ensimmäisen rokotuksen ensi viikosta lähtien kouluterveydenhuollossa. Koulujen rokotusaikataulu on tämän tiedotteen lopussa.

Rokotuksen saamiseksi nuoren pitää olla täyttänyt 12 vuotta. Nuorille annetaan Biontech-Pfizerin Comirnaty -rokote.

Koulussa rokotukseen voi hakeutua itsenäisesti tai vanhemman kanssa, luokittain tai ryhmittäin.

Oppilaat ja vanhemmat saavat rokotuksista tarkemmat koulukohtaiset tiedot Wilman kautta. Tehosterokotus annetaan 8–12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Myös siitä tiedotetaan koulukohtaisesti erikseen.

 

Alaikäinen päättää itse

Suomessa alaikäinen voi itse päättää rokottamisesta, jos rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi, että lapsi tai nuori ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään rokotuksestaan. Tarkkaa ikärajaa itsenäiselle päätöksenteolle ei ole laissa määritelty, vaan arvio tehdään tapauskohtaisesti. Tässä tapauksessa huoltajan suostumusta ei erikseen tarvita.

Jos nuori ei ole kykenevä itse päättämään koronarokotuksestaan tai hän ei halua itse päättää asiasta, rokotukseen tarvitaan kaikkien huoltajien suostumus. Suostumuslomake löytyy THL:n sivuilta. Sivuilla on myös tiedotteita muilla kielillä.

Vastauksia nuorten rokotuksia koskeviin kysymyksiin löytyy THL:n sivuilta

Huoltajia kannustetaan keskustelemaan nuoren kanssa rokotuksesta ja sen ottamisesta. THL:n sivuilla on tiedote 12 – 15 -vuotiaille koronarokotuksesta ja oma tiedote huoltajille. Sivuilta löytyy myös vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

THL järjestää kansalaisille avoimen yleisötilaisuuden lasten koronarokotuksista huomenna torstaina 12. elokuuta kello 17.30–18.30. Verkossa pidettävässä tilaisuudessa THL:n asiantuntijat alustavat aiheesta ja vastaavat yleisön ennakkoon lähettämiin kysymyksiin. Lisätietoja ja linkki tilaisuuteen.

 

Rokotusaikataulu kouluterveydenhuollossa, 12-15-vuotiaat:


Eteläinen:

13.-18.8. Kärpäsen koulu, Lahti

19.-20.8. Jalkarannan koulu/Steiner- koulu, Lahti

16.-20.8. Salpausselän koulu, Lahti

19.-27.8. Lähde/Renkomäki, Lahti

30.8. Kasakkamäen koulu, Lahti

31.8. Länsiharjun koulu, Lahti

Pohjoinen:

16.-20.8. Kivimaan koulu, Lahti

16.-20.8. Ahtialan ja  Alasenjärven koulu, Lahti

23.-27.8. Mukkulan koulu, Lahti

Keskusta:

16.-20.8. Yhteiskoulu, Harjun koulu, Lahti

16.-24.8., Tiirismaan koulu, Lotilan koulu, Ruotsinkielinen koulu, Lahti

25.-26.8. Kariston koulu, Lahti

Hollola/Asikkala/Kärkölä:

13.8-20.8. Salpakankaan koulu

16.-20.8. Heinsuon koulu

16.-25.8. Aurinkovuori, Kalliola, Asikkalan kyläkoulut, Padasjoki

23.-25.8. Kärkölä/Hämeenkoski

Orimattila/Myrskylä ja Pukkila:

23.-31.8. Yhteiskoulu, Pennala, Myllylä, Virenoja, Kuivanto, Vuorenmäki, Järvikunta, Myrskylän ja Pukkilan koulut, Tönnö

1.-3.9. Jokivarren koulu

Nastola:

16-20.8 Kukkanen, Kirkonkylä, Ersta, Villähde, Rakokivi

Iitti:

18.8 alkaen Kausala, Kausa, Yhteiskoulu, Haapa-Kimola

Hartola:

Rokotukset annetaan Hartolan sote-keskuksessa

WALK-IN ke 1.9. klo 16-18, Yhteiskoulu, Lahti. Nastolassa päivämäärä tarkentuu myöhemmin

Päivitetty: 11.8.2021