Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on kuluneella viikolla todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen määrät ovat nousussa valtakunnallisesti, joten yhtymä muistuttaa, että turvaväleistä ja hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta on nyt ehdottoman tärkeä pitää kiinni. Myös muita hengitystieinfektioita eli flunssatauteja on alkanut esiintyä syksyä kohden enemmän, ja turvaohjeet auttavat ehkäisemään myös näiden tautien leviämistä.

Koronatartuntoja on varmistunut Päijät-Hämeessä tähän mennessä yhteensä 127. Luku sisältää myös ne koronavirukseen sairastuneet, jotka on testattu täällä mutta joiden kotipaikka on muualla kuin yhtymän toimialueella.

Yksi koronavirukseen sairastunut potilas on parhaillaan sairaalahoidossa. Koronaviruksesta parantuneita, joiden tartunta on varmistettu laboratoriokokeella, on 113. Koronavirukseen on menehtynyt Päijät-Hämeessä yhteensä 4 ihmistä. Viimeisin kuolemantapaus on huhtikuulta.

Yhtymä jäljittää kaikkien todettujen tapausten tartuntaketjut huolella, jotta uusia tartuntoja saadaan ehkäistyä mahdollisimman tehokkaasti. Jos kärsii hengitystieinfektion oireista, on suositeltavaa hakeutua laboratoriotesteihin koronaviruksen varalta. Testiin hakeudutaan soittamalla Päivystysavun numeroon 116117. Päivittäiset puhelinsoitot ja näytteenottomäärät ovat huomattavassa kasvussa, minkä vuoksi puhelinpalvelussa ja näytteidenotossa on viime päivinä ollut valitettavia viiveitä. Yhtymä on jo lisännyt ja lisää edelleen resursseja näihin toimintoihin.

Terveysasemille tai muihin terveydenhuollon toimipisteisiin ei tule hakeutua omatoimisesti, jos kärsii hengitystieinfektion oireista.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on otettu kevään ja kesän kuluessa 9 853 koronavirusnäytettä.

Yhtymä julkaisee 17. elokuuta lähtien jälleen joka maanantai tilannekuvapäivityksen alueensa koronavirustilanteesta verkossa osoitteessa www.phhyky.fi/koronavirus. Sitä ennen tilanteesta tiedotetaan tarpeen mukaan, kun jotakin uutta ilmenee.

Päivitetty: 11.8.2020