Päijät-Soten alueella annetaan tällä viikolla noin 10 000 rokotusta. Vapaita aikoja on vielä runsaasti varattavissa tälle viikolle Lahden Trion rokotuspisteelle. Tänään maanantaina ajanvaraus avattiin 65–69-vuotiaiden ikäryhmälle. 18–64-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville on myös lisätty aikoja ajanvarausjärjestelmään. Ajanvarauslinkit ryhmittäin löytyvät osoitteesta paijat-sote.fi/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista. Ensi viikolla avataan 60–64-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvien ajanvaraus.

Arvion mukaan alueen koko väestö on saanut ensimmäisen rokotuksensa kesä–heinäkuun vaihteeseen mennessä. Rokotusten ja ajanvarauksen alkamisesta eri ikäryhmille tiedotamme sitä mukaa kun ajankohdat tarkentuvat.

Yhtymän alueella AstraZenecan rokotetta annetaan vain 65–69-vuotiaille. 70 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat saavat Pfizer-BioNtechin tai Modernan rokotetta. AstraZenecan rokotteen saaneille alle 65-vuotiaille annetaan tehosterokotteena Pfizer-BioNtechin tai Modernan rokote. Mikäli AstraZenecan rokotetta ei halua ottaa, voi omaa rokotusvuoroaan jäädä odottamaan kesälle, jolloin muita rokotteita tulee saataville enemmän.

 

Koronavirusrokotukset seuraaville viikoille:

Ryhmä Ajanvaraus Rokote Rokotuspiste
70 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat Ajanvaraus auki Pfizer-BioNtech (Comirnaty) Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste
Kaikki 65–69-vuotiaat
(myös riskiryhmiin kuuluvat)
Ajanvaraus auki AstraZeneca (Vaxzevria) Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste
60–64-vuotiaat Ajanvaraus aukeaa 27.4. (arvioitu ajankohta) Pfizer-BioNtech (Comirnaty)

tai Moderna

Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste
18–64-vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat Ajanvaraus auki Pfizer-BioNtech (Comirnaty)

tai Moderna

Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste
16–17-vuotiaat riskiryhmään 1 kuuluvat Ajanvaraus vain puhelimitse omasta sote-keskuksesta Pfizer-BioNtech (Comirnaty) Sote-keskukset ja Trion rokotuspiste
Sote-ammattilaiset Ajanvaraus auki (Trio vain puhelimitse) Pfizer-BioNTech
(Comirnaty) tai Moderna
Trion rokotuspiste ja Työterveys Wellamo

 

Päivitetty: 19.4.2021