Kuntien maksuosuuksien yhteismäärä oli viime vuonna 603,3 miljoonaa euroa. Se on 0,1 prosenttia vähemmän kuin muutostalousarviossa ja 1,7 prosenttia enemmän kuin alkuperäisessä talousarviossa.

Viiden kunnan maksuosuus alittui alkuperäiseen talousarvioon verrattuna, ja seitsemän kunnan ylittyi.

– Kuntien sosiaali- ja terveysmenot todennäköisesti pienenivät vuonna 2017. Vertailu vuoteen 2016 ei ole helppoa, joten teetämme asiasta ulkopuolisen arvion maaliskuun puolivälissä tilinpäätöksen valmistuttua. Alkuperäinen vuoden 2017 talousarvio osoittautui liian tiukaksi huolimatta tarmokkaista tehostamis- ja sopeuttamistoimenpiteistä. Hyvinvointiyhtymän henkilöstömäärä väheni vuoden aikana vertailukelpoisesti 300 henkilötyövuodella, sanoo hyvinvointiyhtymän toimitusjohtaja Eetu Salunen.

Päivitetty: 27.2.2018