Perheohjaaja Elina Tanskanen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lapsiperhepalveluista kertoo, että lapsia ja nuoria on jatkuvasti jonossa odottamassa omaa tukihenkilöä. Alle 18-vuotiaiden ikäluokasta selkeällä enemmistöllä menee elämässä hyvin, mutta osa hyötyisi selvästi aikuisesta, perheen ulkopuolisesta tukihenkilöstä. Tällä hetkellä tällaisia tukihenkilöitä on viitisenkymmentä.

– Perheiden erilaiset haastavat elämäntilanteet voivat kuluttaa vanhemman voimavaroja, jolloin lapsi jää vaille riittävää aikuisen huomiota. Tilanteen voivat aiheuttaa esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmat, perheenjäsenen sairastuminen tai menehtyminen, uupumus, vanhempien ero, yksinhuoltajuus tai lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvät haasteet. Vapaaehtoinen tukihenkilö tarjoaa tuen tarpeessa olevalle lapselle tai nuorelle turvallisen aikuisen aikaa, Tanskanen sanoo.

Tukihenkilöksi sopii täysi-ikäinen henkilö, jonka rikostausta on puhdas ja oma elämäntilanne vakaa.

– Hänellä tulee lisäksi olla säännöllisesti aikaa lapsen tapaamisille ja kiinnostusta toimia lapsen kanssa. Edellytämme myös, että henkilö sitoutuu toimintaan vuoden ajaksi. Pyrimme löytämään lapsen ja tukihenkilön molempien toiveiden mukaan ”oikean parin”. Tarvitsemme monenlaisia tukihenkilöitä, koska tarpeita ja toiveitakin on monenlaisia, Tanskanen kertoo.

Miehiä etsitään jääkiekon avulla

Koska varsinkin miespuolisista tukihenkilöistä on pulaa, heitä etsitään jääkiekon avulla. Hyvinvointiyhtymä ja Pelicans ovat yhdessä tuottaneet videon, joka kertoo tuen tarpeessa olevista lapsista ja kuvaa sitä, mitä tukihenkilötoiminta voi olla.

Kaikki tukihenkilötoiminnasta kiinnostuneet päijäthämäläiset ovat tervetulleita infotilaisuuteen maanantaina 8.4. klo 18.30 lapsiperhepalveluiden Perhetilkkuun, osoitteeseen Kauppakatu 7, Lahti.

Tilaisuudessa Elina Tanskanen kertoo tarkemmin tukihenkilötoiminnasta ja vastaa kysymyksiin.

– Tukihenkilönä toimiminen laajentaa maailmankuvaa ja tarjoaa mahdollisuuden oppia monipuolisesti uusia asioita. Toisen tukeminen ja auttaminen on konkreettista ja merkityksellistä hyvän tekemistä, joka tuottaa hyvän mielen tekijälleen. Lapsen kanssa toimiminen tuottaa iloa ja onnistumisen kokemuksia molemmin puolin, Tanskanen sanoo.

Kun kiinnostuneita tukihenkilöitä ilmoittautuu, hyvinvointiyhtymä järjestää heille kolmen illan perehdytyksen.

– Tukihenkilöillä on lisäksi mahdollisuus tavata toisiaan heille järjestetyissä vertaisilloissa ja virkistystapahtumissa. Tukihenkilöt saavat tarvittaessa tukea haastaviin tilanteisiin minulta ja lapsen sosiaalityöntekijältä. Meillä tukihenkilölle maksetaan pieni palkkio ja kulukorvaus lapsen tapaamisista, sanoo Tanskanen.

Tukihenkilötoiminnasta kertova video

Päivitetty: 29.3.2019