Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella päätettiin maanantaina rajoittaa lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa Lahdessa ja Hollolassa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Päätökseen johti sosiaali- ja terveysministeriöltä saatu tiukka ohjaus.

Ministeriö edellyttää koronaa koskevassa toimintasuunnitelmassaan, että Suomessa on epidemian leviämisvaiheessa olevilla alueilla käytössä merkittävät rajoitukset. Näihin kuuluu muun muassa kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminnan tilapäinen keskeyttäminen. STM pitää tärkeänä, että rajoitukset ja suositukset ovat leviämisvaiheen alueilla yhtenevät kautta maan. Alueellisia toimintakäytäntöjä seurataan muun muassa säännöllisin etäpalaverein, ja STM antaa alueille samalla hyvin yksityiskohtaistakin lisäohjausta.

– Kansallisen ohjauksen taustalla on huoli Englannista lähteneen koronaviruksen muunnoksen leviämisestä Suomessa. Lähiviikot kertovat jo paljon. Kesän lähestyessä ja rokotekattavuuden parantuessa on muutoinkin toivoa koronan perääntymisestä, sanoo yhtymän johtajaylilääkäri ja koronayhteistyöryhmän puheenjohtaja Tuomo Nieminen.

Lahti ja Hollola ovat edelleen epidemian leviämisvaiheessa, vaikka tautitilanne on niissäkin rauhoittunut. Muissa yhtymän alueen kunnissa tilanne on palautunut leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen. Tämän luokittelun perusteella Lahdessa ja Hollolassa keskeytetään ministeriön edellyttämällä tavalla tilapäisesti sisätiloissa kokoontuvien lasten ja nuorten harrastusryhmien toiminta. Ulkotiloissa kokoontuvat harrastusryhmät suositellaan jaettaviksi enintään 10 hengen pienryhmiin. Harrastustauko alkaa 26.1 ja jatkuu tämänhetkisen arvion mukaan 15.2.2021 asti.

– Lasten ja nuorten harrastustoimintaan puuttuminen oli erittäin vaikea päätös yhtymässä ja koronayhteistyöryhmälle. Sellaista päätöstä ei tehdä kevyesti. Emme pidä tarkoituksenmukaisena jatkaa tällaisia suosituksia yhtään pidempään kuin on aivan välttämätöntä. Olemme hyvin huolissamme alueemme lapsiperheiden jaksamisesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella ei toistaiseksi ole todettu muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tapauksia.

– Jokaisella rajoituksella on kääntöpuolensa. Yhteiskunnan laajamittaisella sululla ja erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvilla pitkäaikaisilla rajoituksilla voi olla ennakoitua suuremmatkin haitalliset vaikutukset. Nämä näkökulmat tulee huomioida myös kansallisissa linjauksissa, Nieminen lisää.

Päivitetty: 22.1.2021