Hyvinvointikuntayhtymä yhteistyössä alueen kuntien kanssa vahvistaa lapsille ja nuorille suunnattua tukipalvelua tarjoamalla apua ja motivaatiota opintoihin uuden Lentävä läksytuki chat-kanavan kautta.

Läksytukea chatissa antavat Finnairin lomautetut vapaaehtoiset työntekijät, joiden rikostaustat on tutkittu. Chat on avoinna ensimmäisen kerran tänään koulupäivän jälkeen klo 16-18. Jatkossa chat palvelee maanantaisin ja keskiviikkoisin.

Läksyjen lisäksi tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten motivaatiota. Nuori voi miettiä, miksi pitää opiskella matematiikkaa tai kieliä. Esimerkiksi lentokapteeni tarvitsee matematiikkaa ja maantietoa joka päivä työssään. Lentoemäntä taas kohtaa päivittäin lukuisia ihmisiä eri kielistä ja kulttuureista.

Lentävä Läksytuki on kuntalaisille ja kunnille maksuton ja sitä tarjotaan kevätlukukauden loppuun 30. toukokuuta asti. Teknisistä kustannuksista ja koulutuksista vastaa Zoturi Oy, vapaaehtoisten järjestämisestä Finnairin Lentävä Läksytuki -hyväntekeväisyyshanke ja laadusta Suojellaan Lapsia ry.

Lentävään Läksytukeen pääsee mukaan osoitteesta normaali.fi/laksy/

Päivitetty: 8.4.2020