Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä. Yleisyydestä huolimatta moni mies tulee turhan myöhään hakemaan vaivoihinsa hoitoa. Monenlaisia oireita on voinut olla pitkäänkin, mutta aiheesta puhuminen on saattanut tuntua vaikealta. Saati sitten tutkimuksiin lähteminen.

”On tämä monelle vielä aiheena ikään kuin tabu. Eturauhaseen liittyviä oireita mieluummin siedetään ja toivotaan, että ne jotenkin katoaisivat itsestään, sen sijaan, että hakeuduttaisiin tutkimuksiin selvittämään tarkemmin, mistä on kyse”, pohtii sairaanhoitaja Sini Penttinen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.

”Miesten syövistä ja urologisista vaivoista ylipäätään puhutaan liian vähän. Parempi tietoisuus oireista ja turhan häveliäisyyden hälventäminen madaltaisi tutkimuksiin ja hoitoon tulemisen kynnystä.”

Ja se onkin yksi syy, miksi Päijät-Hämeen keskussairaalan aulassa vietetään tänään Miesten päivää. Miesten päivä on tapahtuma, jossa jaetaan tietoa eturauhassyövästä, sen oireista, toteamisesta, hoidosta, hoitoketjusta ja kuntoutuksesta. Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen edustajat kertovat yhdistyksen tarjoamista neuvonta- ja kuntoutuspalveluista ja vertaistukitoiminnasta.

Tapahtuman järjestää yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ja Etelä-Suomen Syöpäyhdistys.

Ikääntyessä eturauhasen toiminta muuttuu

Eturauhasen toiminta muuttuu ihmisen ikääntyessä ja se voi aiheuttaa monia vaarattomia oireita ja toiminnan muutoksia, jotka kuitenkin on hyvä tutkia.

Useimmiten oireiden takaa paljastuu vaarattomampi eturauhasen liikakasvu, jota voidaan tarvittaessa hoitaa lääkityksellä tai höyläämällä.

”Monella on vanhaa, väärää käsitystä siitä, että vaikeatkin virtsaamisongelmat kuuluvat normaaliin ikääntymiseen. Mutta jos pitää vähän väliä juosta vessassa, kyse ei ole enää tavanomaisista tai vain ikääntymiseen liittyvistä vaivoista, vaan ne kannattaa tutkituttaa”, Penttinen muistuttaa.

Samalla voidaan tarkistaa, ettei kyse ole mistään vakavammasta.

”Ei kannata jäädä turhaan yksin asiaa miettimään, vaan hakeutua lääkärille, jos oireita tai huolta on”, rohkaisee Penttinen.

Eturauhassyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 miestä

Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä, ja nykyään koko Suomen tavallisin syöpä. Eturauhassyöpään sairastuu vuosittain noin 5 000 miestä. Eturauhassyöpä on pääasiassa iäkkäiden, yli 70-vuotiaiden miesten tauti. Se yleistyy selvästi 55 ikävuoden jälkeen. Ikä onkin tärkein yksittäinen eturauhassyövän riskitekijä. (www.kaikkisyovasta.fi)

Teksti ja kuvat: Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä/ Sari Saaristo

Päivitetty: 12.11.2019