Päivystysapu 116117 on ruuhkautunut koronavirukseen ja näytteenottoon liittyvistä yhteydenotoista. Pyydämme varaamaan ajan koronatestiin palvelusta omaolo.fi. Lisäämme henkilökuntaa Päivystysavun puhelinpalveluun sekä näytteenoton aikoja. Aikoja on enemmän tarjolla huomisesta alkaen.

Suosittelemme toimimaan seuraavasti korona-altistumisepäilyissä.

Toimi näin:

1) Kun uudet hengitystieoireet alkavat, tee koronaoirearvio yhtymän verkkosivuilla omaolo.fi-palvelussa. Palvelusta voi suoraan varata ajan testiin. Ethän hakeudu terveysasemalle omatoimisesti ennen yhteyden ottamista Päivystysapuun. Palvelusta voivat varata ajan yli 16-vuotiaat henkilöt. Ajan varaamiseen tarvitaan henkilökohtaiset pankkitunnukset tai muut vahvan tunnistautumisen välineet. Lasten kohdalla aika varataan Päivystysavun numerosta 116117.

2) Kun saat tiedon mahdollisesta altistumisesta muualta kuin jäljittäjiltä, jää kotiin omaehtoiseen karanteeniin. Tartunnanjäljityksestä ollaan sinuun yhteydessä ja kerrotaan jatko-ohjeet. Oireettoman altistuneen ei tarvitse olla yhteydessä Päivystysapuun. Mikäli sinulle kehittyy koronaan viittaavia oireita, hakeudu testiin ensisijaisesti omaolo.fi-palvelun kautta tai puhelimitse numerosta 116117. Tartunnanjäljityksessä voi olla ruuhkaa, minkä vuoksi yhteydenotto voi ajoittain viivästyä 1-2 vuorokautta.

3) Kun saat hälytyksen Koronavilkku-sovelluksesta, noudata sovelluksen ohjeita. Jos sinulla on koronaan viittaavia oireita, hakeudu testiin ensisijaisesti omaolo.fi-palvelun kautta tai soittamalla 116117. Jos olet oireeton, seuraa vointiasi seuraavan kahden viikon ajan, vältä ihmiskontakteja ja huolehdi hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Sinulla ei ole velvollisuutta kertoa hälytyksestä työpaikalle tai oppilaitokseen. On kuitenkin suositeltavaa, että kerrot saamastasi altistumisilmoituksesta työnantajallesi, jotta työpaikalla pystytään ehkäisemään mahdolliset jatkotartunnat esimerkiksi ohjaamalla sinut etätöihin tai muulla tavoin lisäämällä varotoimia työpaikalla. Työnantajallasi voi olla olemassa valmis ohjeistus siitä, miten Koronavilkun antaman altistumisilmoituksen yhteydessä toimitaan. Koronavilkun hälytys ei ole virallisen viranomaiskaranteenin aihe eikä oikeuta tartuntatautipäivärahaan.

Päivystysavun numerossa 116117 toimii takaisinsoittopalvelu. Numeroon soitettaessa on tärkeää malttaa odottaa, että puhelu ohjautuu vastaajaan, jolloin soittajan numero rekisteröityy takaisinsoittopalveluun. Hätänumeroon 112 tulee soittaa ainoastaan hätätapauksissa.

Päivitetty: 25.11.2020