Kausi-influenssarokotukset 2020–2021

Luethan koko ohjeen huolellisesti loppuun saakka!

Pistettävät influenssarokotteet ovat vähissä. Tämän vuoksi THL:n suosituksesta tänä vuonna tästä eteenpäin annetaan kaikille vain yksi annos influenssarokotetta, eli tehosterokotus jää väliin muun muassa niiltä vauvoilta, jotka saavat tänä vuonna influenssarokotetta ensimmäistä kertaa. Olemme yhteydessä asiakkaisiin, joilla on jo varattuna aika tehosteannosta varten. Jos lapsi on ennen tätä syksyä saanut yhteensä kaksi annosta mitä tahansa influenssarokotetta tai yhden annoksen nenäsumuterokotetta, tehosterokotusta ei tarvita. Niin ikään THL:n suosituksesta riskiryhmäläisten lähipiirin rokotukset tulee kohdentaa vain vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden läheisiin.

Influenssarokotukseen neuvolaan voi varata vielä ajan jos rokotettava on:

  • raskaana
  • 6 kuukauden – 6 vuoden ikäinen lapsi
  • sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluva neuvolan asiakasperheen jäsen (katso lisätiedot kriteereistä THL:n sivuilta)

Lisäksi rokotukseen voi varata ajan, jos rokotettavan lähipiirissä on vakavalle influenssalle erityisen altis henkilö. Erityisen alttiita vakavalle taudille ovat:

  • voimakkaasti immuunipuutteiset ja vakavasti sairaat henkilöt
  • alle 6 kuukauden ikäiset vauvat
  • raskaana olevat
  • perussairaat ikääntyneet

2–6-vuotiaille lapsille annetaan ensisijaisesti nenäsumuterokote. Nenäsumutetta ei voi antaa, jos lapsella on astma, joka ei ole hoitotasapainossa.

Sähköisesti varattavia aikoja on saatavilla seuraavasti:

  • 14.12. Nastolan neuvola
  • 16.12. Ahtialan neuvola
  • 17.12. Launeen neuvola
  • 18.12. Orimattilan ja Salpakankaan neuvolat

Emme valitettavasti voi tarjota uusia rokotusaikoja näiden päivien ja toimipisteiden ulkopuolelta.

Neuvoloiden kausi-influenssarokotusajat on tarkoitettu vain äitiys- ja lastenneuvolan asiakasperheille. Käynnillä ei hoideta kausi-influenssarokotuksen lisäksi muita asioita. Voit varata rokotusajan mihin tahansa neuvolan toimipisteistä omasta neuvolastasi riippumatta. Varaattehan kaikkien rokotettavien Kela-kortit valmiiksi rokotuksille tullessanne!

Influenssarokotusten sähköinen ajanvaraus on täällä (avautuu torstain 10.12.20 aikana). Polku sähköisessä ajanvarauksessa on Influenssarokotukset – Neuvolapalvelut – Kausi-influenssarokotukset neuvolassa. Tarkemman ohjeen sähköistä ajanvarausta varten löydät täältä. Toivomme ajanvarauksia ensisijaisesti sähköisesti ja vain ongelmatilanteissa tai lisäohjauksen tarpeessa puhelimitse tai chatissa.

Kausi-influenssarokotuksia annetaan myös normaalien neuvolatarkastuskäyntien yhteydessä. Joukkorokotuspäiviä ilman ajanvarausta ei järjestetä, jotta yhteen tilaan ei kokoontuisi liikaa ihmisiä yhtäaikaisesti. Samasta syystä avoneuvoloissa ei anneta kausi-influenssarokotuksia.

Jos rokotukseen on varannut ajan sellainen henkilö, jolla ei ole oikeutta rokotteeseen yllä olevien ohjeiden mukaan, emme voi rokotetta varatusta ajasta huolimatta antaa.

Voit lukea lisää kausi-influenssarokotteista THL:n sivuilta.

Sivu päivitetty: 10.12.2020