Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta

Toisinaan lapsiperheissä voi olla tilanteita, jolloin vanhemman tai vanhempien jaksaminen on koetuksella. Jos lähipiiristä ei löydy sukulaisia tai ystäviä avuksi, voidaan lapsiperhepalveluista järjestää tukihenkilö tai tukiperhe perheen tueksi. Palvelu on tarkoitettu lapsille, joilla on erityisen tuen tarve.

Kiinnostaisiko sinua alkaa tukihenkilöksi tai voisiko perheesi ottaa vastaan tuettavan lapsen?
Tukihenkilöksi voi ryhtyä aikuinen, joka on aidosti kiinnostunut lapsesta ja haluaa tukea sekä antaa aikaansa tuettavalle lapselle. Tukiperhe on tavallinen perhe, jonka luokse lapsi voi mennä sovitusti.

Tukihenkilön oma elämäntilanne pitää olla kunnossa ja hänen tulee olla sitoutunut toimintaan. Tukihenkilö on lapselle aikuisen malli, kuuntelija, keskustelukumppani ja turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi yhdessä harrastaa ja toimia. Tukisuhteen alkaessa tukihenkilön, tuettavan lapsen, vanhempien ja sosiaalityöntekijän kesken sovitaan tukisuhteen tavoitteista. Tukihenkilö tapaa tuettavaa lasta ennalta sovittuina aikoina.

Tukiperhetoiminnassa tuettava lapsi vierailee tukiperheessä sovitusti ja säännöllisesti esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa. Tuettavat lapset ovat yleensä leikki- tai kouluikäisiä.

Tarvitsemme kaikenlaisia tukiperheitä. Tukiperheenä voi toimia:
•lapsiperhe
•lapseton pariskunta
•yksinasuva henkilö
•mummolan kaltainen perhe.

Päätös toimia tukiperheenä toivotaan olevan koko perheen yhteinen. Tukihenkilölle ja -perheille maksetaan palkkio ja kulukorvaus. Lisäksi heille järjestetään koulutusta.

Jos kiinnostuit tukiperheeksi ryhtymisestä, ota yhteyttä: sosiaaliohjaaja Maija Liesegang, 050 398 7670.

Jos kiinnostuit tukihenkilöksi ryhtymisestä, ota yhteyttä: perheohjaaja Elina Tanskanen, 044 4820354. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@phhyky.fi.

Sivu päivitetty: 17.10.2018