Palkintojen perusteluissa todetaan, että hyvinvointiyhtymä oli viime vuonna aktiivisimpia kehittämistä näkyväksi Tekojen Torilla tehneitä organisaatioita. Kehittämistekoja yhtymästä kertyi kaikkiaan kuusi. Aktiivisuudestaan yhtymä palkittiin Ihmeiden tekijät – sarjassa yhdessä viiden muun kunta-alan toimijan kanssa.

Innostavat teot -sarjassa KT Kuntatyönantajat palkitsivat innostavia, esimerkillisen hyviä kehittämistekoja ja työyhteisöjä. Sarjassa palkinnoille yhtymästä ylsivät Ryhmäkoti Väinölä Myrskylästä, Artjärven palvelutalo Orimattilasta ja Salpausselän kuntoutussairaala Jalmari Lahdesta.

Väinölä sai palkinnon arjen elävöittämisestä tehostetun palvelun yksikössä toiminnallisin menetelmin. Green Care ajattelu Artjärven palvelutalossa ja luonnon tuominen lähelle asukasta oli toinen palkinnoille yltänyt. Jalmari puolestaan sai tunnustuksensa asiakaslähtöisen palveluketjun kehittämisestä.

Lisäksi kolme muuta Tekojen Torille ilmoitettua tekoa edustivat yhtymää. Teot olivat RAI-osaamiskartoitus, työhyvinvoinnin edistäminen vertaissparrausta kehittämällä ja uudenlaisen psykiatrian tehostetun avotoiminnan käynnistyminen Päijät-Hämeessä.

Tekojen Tori on KT Kuntatyönantajien tarjoama nettialusta, jolle kunta-alan toimijat ovat voineet julkaista tuloksellisia kehittämistarinoita, jakaa kokemuksia ja ideoita.

Lisätietoja kehittämisteoista KunTeko 2020 -sivuilta:

Myrskylä PHHYKY, Ryhmäkoti Väinölä: Arjen elävöittäminen tehostetun palvelun yksikössä toiminnallisin menetelmin. 

Orimattila PHHYKY, Artjärven palvelutalo: Green Care ajattelu Artjärven palvelutalossa: Luonto lähelle asukasta.

Lahti PHHYKY, Salpausselän kuntoutussairaala Jalmari: Asiakaslähtöisen palveluketjun kehittäminen. 

RAI-osaamiskartoitus

Työhyvinvoinnin edistäminen vertaissparraus -toimintamallia kehittämällä

Uudenlaisen psykiatrian tehostetun avotoiminnan käynnistyminen Päijät-Hämeessä

Lähiesimies Kirsi Torppala ja geronomi Anita Lehtonen ovat olleet vaikuttamassa siihen, että Artjärven palvelutalo Orimattilasta sai tunnustuksen luonnon tuomisesta lähelle ja osaksi asukkaiden hoivaa. Kuva: Virpi Ahokas.
Päivitetty: 31.1.2019