Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman valtakunnallisena tavoitteena on yhtenäistää hajanaista palvelujärjestelmää lapsi- ja perhelähtöiseksi ja siirtää painopistettä kaikille yhteisiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen tukeen. Tavoitteena on tehdä muutosta kohti oikea-aikaisempia ja tarpeenmukaisia palveluita kaikkialla Suomessa. Työskentelen Päijät-Hämeessä sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella vuoden 2019 loppuun saakka. Tehtäväni on innostaa ja motivoida alueen kaikkia toimijoita mukaan yhteisten lasten, nuorten ja perheiden hyväksi tehtävään työhön.

Maakuntien muutostyötä oli tukemassa hankkeet vuosina 2017-2018. Päijät-Hämeessä toimi Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä – hanke. Vuoden 2019 tehtävänä on jatkaa ja varmistaa Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä – hankkeessa tehdyn kehittämistyön juurtumista. LAPE-muutosohjelma uudistaa lapsi- ja perhepalvelut siten, että ne vastaavat nykyistä paremmin lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin. Ensisijaista uudistuksessa on lapsen etu ja oikeudet sekä vanhemmuuden tuki.

LAPE on kokonaisuutena meidän kaikkien yhteistä työtä; lasten, nuorten, vanhempien, ammattilaisten, johtajien ja päättäjien kumppanuutta. Muutostyön pyrkimyksenä on yhdistää kuntia, maakuntia, järjestöjä, seurakuntia ja yksityisiä toimijoita sekä tutkijoita ja kehittäjiä.

 

Sivu päivitetty: 16.1.2019