Muutos johtuu siitä, että yhtymän uusi perussopimus omistajakuntien kanssa astui voimaan elokuun alusta.

Yhtymäkokous eroaa yhtymävaltuustosta niin, että kokouksella ei ole vakituisia jäseniä, vaikkakin osa entisistä yhtymävaltuutetuista jatkanee.

Kunta- ja kaupunginjohtajista muodostuvalla työvaliokunnalla on uudessa mallissa suurempi vaikutusmahdollisuus muun muassa yhtymän talouden suunnitteluun. Työvaliokunnan asialistan valmistelee Lahden kaupunki, kun aiemmin valmistelu oli hyvinvointiyhtymän tehtävänä. Työvaliokunnassa puhetta johtaa Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Maanantain kokouksen asialistalla ovat muun muassa yhtymäkokouksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta, UNA Kaari -hankkeen tilannekatsaus sekä vastineen antaminen viime vuoden arviointikertomukseen.

Kokous pidetään Päijät-Hämeen keskussairaalan auditoriossa klo 9 alkaen.

Tutustu kokouksen asialistaan

Yhtymävaltuusto kokoustamassa marraskuussa 2017.
Päivitetty: 11.10.2019